Luonnonkosmetiikan sertifioinneista
Euroopan parlamentti on hyväksynyt direktiivin, joka kieltää viherpesun ja perusteettomat ympäristöväitteet mainonnassa. Jatkossa EU:ssa ei saa mainostaa tuotteita sellaisilla ympäristöväittämillä, joilla ei ole pohjaa tai jotka ovat epämääräisiä. Enää tuotteita ei saa siis markkinoida ilman todisteita vaikkapa sanoilla "luonnollinen" tai "biohajoava". Tuotetta ei saa myöskään mainostaa ympäristövaikutuksiltaan vähäiseksi sillä perusteella, että yritys on kompensoinut tuotteen päästöt. Direktiivi tulee puuttumaan myös kestävyysmerkintöjen käyttöön. Kestävyysmerkinnät ovat esimerkiksi shampoopullon kyljessä olevia pieniä logoja, joilla viestitään tuotteen vastuullisuudesta. Merkinnät ovatkin olleet tähän asti melkoinen villi länsi. Jatkossa yritykset saavat kuitenkin käyttää vain hyväksyttyihin sertifiointijärjestelmiin perustuvia tai viranomaisen laatimia kestävyysmerkintöjä. Tämä tuonee helpotusta kuluttajien seikkailuun tuotteiden viidakossa. Maailma tuskin on valmis uuden lain myötä ja yritykset tulevat muuttamaan toimintaansa lain mukaiseksi. Viherpesu jatkuu ja muuttuu entistä salakavalammaksi. Uusi direktiivi edistää kuitenkin varmasti viherpesun kitkemistä ja saattaa yritykset vastuuseen perusteettomasta markkinoinnista. Mikäli tarvitset lisätietoja luonnonkosmetiikan sertifikaateista niin käy tutustumassa Pro Luonnonkosmetiikan sivuilla aiheeseen! Erittäin kattava kirjoitus.